Joulun alla olin todella, TODELLA ahdistunut. Tuntui, etten saa mistään otetta, en pysty laihduttamaan sitten mitenkään päin. Olin umpikujassa ja olo oli epätoivoinen, toivoton. Joulun alla syömiset oli muutenkin riistäytyneet taas käsistä, makasin päivät pitkät telkkarin ääressä patjalla ja katsoin turvonneena telkkaria suklaiden vieressa. En saanut mitään irti itsestäni ja vaatteet kiristi ja henkeä ahdisti. Sitten tein päätöksen. Täällä meidän kaupungin kuntosalilla alkaa aina kahdesti vuodessa laihdutusryhmä, johon osallistuvat on saaneet aika mahtaviakin tuloksia. Tuo ryhmä kestää puoli vuotta ja siinä opetellaan syömään säännöllisesti hyvää tavallista perusruokaa ja lisäksi on liikuntaohjelma tukemaan laihdutusta ja terveyttä. Päätin liittyä mukaan. Ja toivo palasi. Voi sitä tunnetta kun tuo ahdistus ja epätoivo vaihtui ajatukseen: "jospa sittenkin onnistuisin....."

Nyt, neljä kuukautta myöhemmin painan 88,8kg. Ryhmässä pudotettuja kiloja -10,4kg ja tuosta lokakuun pahimmasta -13,2kg. Painoindeksi 31,46... Olo on ihan mahtava ja vaikka vauhtini tässä hommassa ei ole ollut ihan niin nopea kuin aloittaessani toivoin, olen tyytyväinen siitä että matkani on juuri tällainen. Olen saanut tässä matkan aikana rauhassa käsitellä kipukohtiani ja paino on laskenut koko ajan vaikka taantumavaiheitakin on tullut. Salitreenit on maistuneet, samoin ryhmäliikuntatunnit. Kroppa on muokkautunut mukavasti. Luulen, että olen myös mukavampi ihminen tällä hetkellä..... Aion jatkaa vielä syksyllä alkavaan ryhmään, sillä tiedän, että ryhmän jälkeen ne vaikeudet voi alkaa. Annan itselleni siis vuoden aikaa opetella uusia elintapoja.. Ja tietenkin laihduttaa. Tämä meneillään oleva ryhmä jatkuu vielä kuusi viikkoa, jos sinä aikana vielä ehtisi pudotella vaikkapa neljä kiloa ainakin. Katsotaan. En stressaa tuosta painosta, sillä tiedän, että alaspäin se joka tapauksessa menee. Ja aikaa on vielä reilusti ryhmän tuella ja senkin jälkeen hyvillä ohjeilla ja fiiliksillä. Tällä hetkellä nautin elämästä aikalailla täysillä.

Raskaana en siis vieläkään ole, alan pikkuhiljaa hyväksyä, että meidän ristinämme tässä elämässä on lapsettomuus ja se siitä. Elämä on... Onneksi elämässä on paljon muutakin kuin lapset ja äitiys. Joku valitsee sen jopa vapaaehtoisesti. Miksipä mekin emme voisi nauttia elämästä ilmankin.. :)

Tää meni hyvin, sillä kaupassa kävin pari tuntia sitten ostamassa huomiselle juomia (illanistujaiset ystävän kanssa...) ja mietin siellä, että ostaisin jotain hyvää, kun nyt huominen menee kuitenkin keturalleen noitten illanistujaisten vuoksi. Mutta enpä ostanut. Mietin siellä kaupassa, että sillä tavoin olen muunmuassa itseni lihottanut, että nuo satunnaiset suunnitellut, sallitutkin herkuttelut, tuppaavat venähtämään juuri sillä ajatuksella, että "kun kuitenkin menee pieleen". Tänään onnistuin tekemään hyvä päätöksen. Nyt onkin ihana mennä miehen kanssa saunaan vielä tänään, kun ei ole turvonnut ja oksettava ja pyörryttävä olo. Ja huomennaki on kevyempi fiilis herätä uuteen, kivaan päivään. Pisteenä ii:n päälle käytiin vielä hoitokoiran kanssa viiden kilometrin taaperrus pimeällä pururadalla. Ihana olo.

Kahvakuulavalmennus ei oo ottanut tuulta alleen, eli varmaan se kortin hommaaminen on sitten edessä. Hirvittää kyllä taas se ensimmäisen jumpan jälkeinen tuska. Huh. :D No, onneksi se on vaan se kerta kun kunnolla hapottaa. Toisaalta se on niin helppoa siellä, kun menee vaan sinne tiettynä aikana ja tekee niinkun toiset käskee ja lähtee kotiin...! Sitten kun alkuun pääsee. Vaikka onhan se ikävästi kelloon sidonnaista.

Kiertopäiviä en ole laskenut. Jihuu!! Ja voin kertoa, että tuntui mahtavalta keskittyä rakkaan kanssa olennaiseen. Pitkästä aikaa siis oikeasti nautin siellä makuuhuoneen puolella. Tätä lisää... ;)

Sovin tuosta puntarin poistamisesta varastoon jo eilen mieheni kanssa. Oli sille ihan ok. Sopii käydä siellä tarkastamassa painonsa, jos tarve tulee. Aika jännittävää tämä kyllä! Jos sitä tosiaan vihdoin osaisi keskittyä olennaiseen. Itsensä kunnostamiseen.

Tuo nousuhan johtuu nyt ihan tosiaan vaan tuosta treenistä ja siitä, että reidet on jonkin verran tukossa jo tuosta pienestä kuulailusta. Eiliset ruokailut siis oli maltilliset ja korkeintaan tomaattikeiton suolaisuus on lisäselityksenä. Ei syöpöttely. Koiran kanssa aamulenkki meinas olla mielenkiintoinen näillä jaloilla. Täähän ei oo mitään verrattuna siihen, kun aloitin ohjatut jumpat viime syksynä. Taisin käydä ensimmäiseksi kahvakuulassa ja sen jälkeen olin niin jumissa, että kahtena yönä heräsin aina, kun vähänkin liikahdin kun lihakset oli niin kipeät. Että sen puoleen tämä aloitus on hyvä myös jatkoa ajatellen. Tauko ollut kuitenkin niin pitkä, että reippaalla aloituksella nuo unettomat yöt ois taas edessä. Tuolla valmennuksella alku on rauhallinen ja porrastetusti tehoja nostellaan. Toisaalta olisi myös kivempi mennä muutenkin niihin ohjattuihin, jos ei olisi niin rapakuntoinen taas, että aloittaisi nollista. Että eiköhän tällä mennä nyt muutama viikko..!

Tää blogi muuttu nyt aika täysin tässä matkan varrella jo. Aikaisemmin laihdutusta ja vauvahaaveita ja nyt ei kumpaakaan niistä...! Mutta näin on parempi. Tyyni olo jatkuu...

Paikoin on tuo paino edelleen pyörinyt mielessä, se on tässä varmasti se hankalin osuus kuitenkin. Laihduttamattomuus!! Niinkuin tuo aamuinen puntarireissukin osoitti. Täytyy tehdä töitä itsensä kanssa, että pääsisi oikeasti niistä laihdutusajatuksista ja aikataulutavotteista. Ehkä kun on ikänsä laihduttanut niin vaikeaa se on. Oon ennenkin ollut tässä pisteessä ja sitten yrittänyt ja yrittänyt, mutta... Täytyy sanoa miehelle että nyt se puntari menee oikeasti sinne kaappiin. Kaivakoon sen sieltä jos haluaa omaa painoaan tarkistella. Toisaalta helpointa ois viedä se kokonaan pois tästä kämpästä. Aika suuri kiusaus se nimittäin on etsiä kaapista kun on heikko hetki. No, katsellaan.

Kuntotestin tulokset:

Punnerrukset 22kpl minuutissa (keskitaso)

Vatsat 0kpl minuutissa (hyvin heikko) :(

Kyykyt 28kpl minuutissa (heikko)

Askellus 85kpl kolmessa minuutissa (keskitaso)

Yhteen lasketut pisteet 9 pistettä (pisteytetty valmennuksessa), keskitaso

Olisihan tuo onneksi voinut huonomminkin mennä, mutta roimasti on parannettavaa. Etenkin noissa vatsoissa.. Huoh.

Vauvahommelit laitetaan nyt jäihin. En jaksa ressata ja pettyä joka kerta ja tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei meiän maailma kaadu vaikkei tulis vauvaa ollenkaan. Ei nyt tietenkään enää mitään ehkäisyjä tähän oteta, mutta en mitään ovulaatiota testaile tai kyttäile kiertoja. Voidaan heilutella peittoja ihan vaan heiluttelun ilosta. Hihi.

Ruokapuolelle jatkan vhh:lla edelleen. Koska tuntuu, etten aivan täysin tän ahimishäiriön vuoksi pysty sitä noudattamaan, niin rasvalla en hirveesti meinaa lotrata mut sitäkin tietysti sopivassa suhteessa syön. VIrallisterveelliselle linjalle palaaminen ei taida olla edes mahdollista enää, sillä olot ja sokerit ei sitä salli. Esimerkiks perunamuussi saa niin hirveän olon tai kinkkukiusaus tai jotkut pastaruoat, ettei se taida olla vaihtoehto. Mittasin joskus töissä lounasruokalan jäljiltä sokeriksi 10,1. Olo oli sillon ihan järkyttävä, tärisytti ja päässä humisi ja olo oli epätodellinen. Ja ateriana tais olla jopa joku kasvissosekeitto ja sämpylä jne., ettei ollut edes ihan pahimmasta päästä. Sen jälkeen oon satunnaisesti seuraillut sokereita, on olleet ihan ok. Joskus paastoarvo hieman päälle kuusi, mutta aterianjälkeiset ollut hyvät. Ja nuo paastotki nyt olleet paremmat kun on jättänyt hiilarit vähemmälle. Ja tosiaan noita olojakaan ei ole samalla tavalla ollu. Huomannu jopa, että viljoista ja perunasta tulevat hiilarit tosiaan pahempia kuin ihan sokeri! Tosin ei sokeristakaan hyvä olo tule... Labrakokeissa, jotka otettu puoltoista vuotta sitten suunnilleen, oli paastot ja pitkäsokerit vielä normaalilla tasolla, eli vaikka nyt kävisin labroissa ja ois nousseetkin arvot ni todennäköisesti ruokavaliohoitosena tuliskin diagnoosi. Myös kolesteroliarvot ymym. oli ok. Että niiden puolesta olis vielä toivoa. Verenpaineetkin normalisoituneet kun tuo stressaava työ loppui ja vhh:lla ei nesteet sillai kerry. 115/78 ja pulssi 62 tais olla viime mittauksessa. Huh. Mutta tosiaan, jos elintavat jatkuu huonoina ni diabetes on todennäköisemmin edessä!! Sen kun muistais vaan ja sillä olis joku merkitys tässä ahmimishäiriöisessä päässä. On tää vaan surullista.

Mutta näillä eväillä ja avoimin mielin jatkuu projektini "Huolehdi oman elämäsi tärkeimmästä ja rakkaimmasta ihmisestä!" Mieli on oikeasti ihan valoisa kun on itselleen tehnyt nuo perusasiat selväksi. Huh. Ja yritän tosiaankin ajatella niin, että olen hyvä ja ihana juuri tällaisena. Oonhan sentään minä. Aika mahtityyppi. Ja oon ansainnut terveellistä ruokaa ja liikuntaa ja hyvää oloa! Että niin.

Toisaalta vauvantekohaaveissanikin suunnittelin kovasti, että jätettäisiin sellainen aktiivinen yrittäminen pois ainakin nyt loppuvuodeksi. Stressaan ihan liikaa ja ahdistaa vaan. Tuskin raskaaksi näillä petipuuhien määrällä tulen näin, mutta parempi ehkä keskittyäkin hetkeksi muihin asioihin. (Ollaan oltu noin kahdeksan vuotta yhdessä ja onhan se jo tässäskin ajassa se pahin aktiivisuus laskehtinut.) Tuo viime kierto oli taas henkisesti sen verran rankka turhine toiveineen. No, näillä fiiliksillä tänään, katsotaan mitä ovat huomenna. Ja tuota puntariasiaakin pohdiskelin. Katsotaan riittääkö kärsivällisyys.

Syötiin ja juotiin kyllä. Ja mukavaa oli. Nyt mennään tolla alkuperäisellä pläänillä jonka ennen reissua tein. Teen tänään vihdoin kuulatreeniin liittyvän kuntotestin illemmalla. Syömiset tänään ollut mallillaan ja vettä oon juonut nyt urakalla. Kyllä minä vielä perkeleeni kesytän! Tuo kahvakuulahommeli alkoi siis jo maanantaina mutta tuo mökkireissu sotki sen verran, että vielä olen kahden vaiheilla hyppäänkö kunnolla mukaan vasta maanantaina, vai alanko nyt kirimään noita treenejä jo kiinni. Aloitetaan nyt siitä kuntotestistä ja ehkä maanantain treenistä.

Yritän edelleen pitää kaikesta huolimatta kiinni positiivisesta asenteesta. Murjottaminen ei auta mitään, pahentaa vaan tilannetta. Näillä mennään mitä on annettu..! Muuta ei voi.

Huomenna lähetään mökille kahestaan ja päätin, että keskityn nyt vaan nauttimaan tosta miehestäni ja ihan siitä kahdestaan olemisesta. Mökkireissun jälkeen aloitan sitten kahvakuulatreenit nettivalmennuksessa ja ruokavaliota jatkan entiseen tapaan, ehkä hieman nettivalmennusta mukaillen. Katsotaan sitten, alkaisko tulosta tulemaan. Mökillä en varmaan jaksa mietiskellä eväitä nyt. Pyrin vaan kohtuuteen ja siihen, ettei ois koko ajan ihan turvonnut ja pöhö olo! Ja nautin syyspäivien touhuilusta ja saunomisesta. Ties vaikka pari alkoholijuomaakin maistellaan ja pelaillaan korttia... Ainakin parin päivän radiohiljaisuus siis tiedossa...! Nyt unille, että jaksaa huomenna herätä tavaroita pakkailemaan.

Joskus tulee tunne, että haluaisi vaan satuttaa itteään, leikata nuo läskit puukolla oikein hitaasti itteään rääkäten pois. Läski paska, mikä läski paska. En vaan pysty, en kykene. Välillä oon niin katkera, miksi toiset saa syödä mitä vaan lihomatta ja musta tuli tällainen. Miksi jotkut pystyy luonnostaan kontrolloimaan syömisiään ja itelle se on niin helvetin vaikeeta..?

Tästähän taas noustaan luonnollisesti. Tuleen ei sovi jäädä makaamaan. Onneksi tänään aurinkoinen päivä ja miehen siskon tyttö kävi leipomassa meillä juustokakkua kaverisynttäreilleen. Sai vähän muuta ajateltavaa. Jäi vielä hyväksi toviksi jutustelemaan tänne. Ja ensi viikolla lähdetään miehen kanssa mökille nauttimaan syksystä. Kyllä tää elämä on näinkin ihan mukavaa. Ilman raskautta ja vauvaa.....

Täytyy vaan yrittää kovemmin. Lähinnä saada tuo paino nyt oikeasti laskuun. Jos tuo kroppa lopettais vittuilemisen ni osaisinkin keskittyä siihen, enkä kuviteltuihin raskausoireisiin!!! Kohta lähettävä rääkkäämään sitä lenkkipolulle. Siitäs saat ja siitä!! No, suhtauduttava tähän samalla tavalla kun parin vuoden takaiseen tupakoinnin lopetukseen. Niin kauan lopetan, että onnistun. Niin kauan laihdutan, että onnistun!!

Muoks. Punnitus unohtui eilen ja tänäänkin! Eilen olin sen verran päivistä sekaisin, että luulin olevan torstai. Tänään tuo pettymys vessakäynnin yhteydessä unohdutti taas puntaroinnin. Merkkailen seuraavan punnituksen tuloksen sitten kun taas jaksan. Varmaan plussalla mennään kyllä. Huoh.

Toisaalta tuntuu niin karulta ajatella sitä fiilistä, että menkat todella alkaisi tiistaina. Kerrankin olin oikeasti jo hieman enemmän uskaltanut toivoa... En ole kenellekään puhunut tuosta mahdollisesta kiinnittymisvuodosta. Eräälle ystävälle manasin piinailua, mutten sanonut miksi nyt piinailisin enemmän kuin normaalisti. Nämä fiilarit käyn nyt jostain syystä mieluummin täysin yksin. Miehellekin kertoisin mieluummin vasta sitten sen positiivisen testin jälkeen. Ei oikein puhuta tuosta vauva-asiasta sen kummemmin keskenämme. Miehelle ollut hieman hankalasti sulateltava tuo lapsiasia, joskus kun puhuttu niin sanonut, ettei tule varmaan koskaan olemaan "valmis". Olen kyllä lohduttanut, ettei siihen kukaan voi valmistautua tai oikeasti olla valmis.. Mutta en siis ole halunnut sitä hänelle sen ihmeellisemmin tyrkyttää. On kuitenkin ollut tekemisessä tosiaan mukana, eli toiveita hänelläkin kuitenkin on ja yhteisestä päätöksestä tässä kuitenkin on kyse... No, vain aika näyttää. Oireita ei tosiaan sen kummemin ole ollut, hieman alavatsaa nippailee, muttei erityisen paljon enempää kuin aikasemminkaan.

Yritän tosiaan täyttää päiväni tekemisellä ja ystävillä. Tänään heräsin tuota uniongelmaa ajatellen jo näin ajoissa, jospa se auttaisi nukahtamaan paremmin illalla. Mies eilen leikillään heitti, että mun ois herättävä aamulla jo ennen häntä kahvia keittämään ja sitten siivoamaan ja hyvä vaimohan tekee työtä käskettyä! Tein aamupalaleivätkin valmiiksi, samoin eväsleivät... Kohta alettava vähän järjestelelmään paikkoja. Aamupäivästä sitten lähden ystävää tapaamaan. Sairastaa flunssaa kotona, niin menen viihdyttämään häntä! Illemmalla sitten varmaan vielä kummipoikaa tapaamaan.

Painonpudotusta en nyt ole osannut ajatella lainkaan. Pyrkinyt kyllä syömään vähähiilihydraattisesti, mutta nyt parina yönä olen syönyt leipää, sillä olen ajatellut sen auttavan unen tuloa. No mainittavaa hyötyä ei siitä ole ollut, niin ensi yönä en siihen enää sorru, vaikkei uni tulisikaan. Käytävä hörppäämässä sitten vaikka lasi vettä tai jotain...

No, nyt päivän touhuihin!