Täällä taas...! Taidan tehdä pientä päivitystä ja jatkaa taas hieman aikaa tätä blogia. Hommelit on kovasti muuttuneet tässä puolessa vuodessa...

Joulun alla olin todella, TODELLA ahdistunut. Tuntui, etten saa mistään otetta, en pysty laihduttamaan sitten mitenkään päin. Olin umpikujassa ja olo oli epätoivoinen, toivoton. Joulun alla syömiset oli muutenkin riistäytyneet taas käsistä, makasin päivät pitkät telkkarin ääressä patjalla ja katsoin turvonneena telkkaria suklaiden vieressa. En saanut mitään irti itsestäni ja vaatteet kiristi ja henkeä ahdisti. Sitten tein päätöksen. Täällä meidän kaupungin kuntosalilla alkaa aina kahdesti vuodessa laihdutusryhmä, johon osallistuvat on saaneet aika mahtaviakin tuloksia. Tuo ryhmä kestää puoli vuotta ja siinä opetellaan syömään säännöllisesti hyvää tavallista perusruokaa ja lisäksi on liikuntaohjelma tukemaan laihdutusta ja terveyttä. Päätin liittyä mukaan. Ja toivo palasi. Voi sitä tunnetta kun tuo ahdistus ja epätoivo vaihtui ajatukseen: "jospa sittenkin onnistuisin....."

Nyt, neljä kuukautta myöhemmin painan 88,8kg. Ryhmässä pudotettuja kiloja -10,4kg ja tuosta lokakuun pahimmasta -13,2kg. Painoindeksi 31,46... Olo on ihan mahtava ja vaikka vauhtini tässä hommassa ei ole ollut ihan niin nopea kuin aloittaessani toivoin, olen tyytyväinen siitä että matkani on juuri tällainen. Olen saanut tässä matkan aikana rauhassa käsitellä kipukohtiani ja paino on laskenut koko ajan vaikka taantumavaiheitakin on tullut. Salitreenit on maistuneet, samoin ryhmäliikuntatunnit. Kroppa on muokkautunut mukavasti. Luulen, että olen myös mukavampi ihminen tällä hetkellä..... Aion jatkaa vielä syksyllä alkavaan ryhmään, sillä tiedän, että ryhmän jälkeen ne vaikeudet voi alkaa. Annan itselleni siis vuoden aikaa opetella uusia elintapoja.. Ja tietenkin laihduttaa. Tämä meneillään oleva ryhmä jatkuu vielä kuusi viikkoa, jos sinä aikana vielä ehtisi pudotella vaikkapa neljä kiloa ainakin. Katsotaan. En stressaa tuosta painosta, sillä tiedän, että alaspäin se joka tapauksessa menee. Ja aikaa on vielä reilusti ryhmän tuella ja senkin jälkeen hyvillä ohjeilla ja fiiliksillä. Tällä hetkellä nautin elämästä aikalailla täysillä.

Raskaana en siis vieläkään ole, alan pikkuhiljaa hyväksyä, että meidän ristinämme tässä elämässä on lapsettomuus ja se siitä. Elämä on... Onneksi elämässä on paljon muutakin kuin lapset ja äitiys. Joku valitsee sen jopa vapaaehtoisesti. Miksipä mekin emme voisi nauttia elämästä ilmankin.. :)

Olen koiravahtina ja olo hieman turvonnut. Eilen yllättäen sorruin kaivelemaan  täällä kaappeja herkkujen toivossa ja karkkikulhohan sitä löytyi. Niitä sitten natustelin taas varsin tyytyväisenä ja aamulla oli kamala olo. Kyllä tää on toivotonta. No, tänään onneksi meni paremmin. Ostoksilla kävin ja syömässä, kana-ceasarsalaatti on aina herkkua. Kotona possunpihviä ja lanttumuusia ja nyt iltapalaksi vielä vähän jauhelihaa ja pakastekasviksia paistettuna.

Tää meni hyvin, sillä kaupassa kävin pari tuntia sitten ostamassa huomiselle juomia (illanistujaiset ystävän kanssa...) ja mietin siellä, että ostaisin jotain hyvää, kun nyt huominen menee kuitenkin keturalleen noitten illanistujaisten vuoksi. Mutta enpä ostanut. Mietin siellä kaupassa, että sillä tavoin olen muunmuassa itseni lihottanut, että nuo satunnaiset suunnitellut, sallitutkin herkuttelut, tuppaavat venähtämään juuri sillä ajatuksella, että "kun kuitenkin menee pieleen". Tänään onnistuin tekemään hyvä päätöksen. Nyt onkin ihana mennä miehen kanssa saunaan vielä tänään, kun ei ole turvonnut ja oksettava ja pyörryttävä olo. Ja huomennaki on kevyempi fiilis herätä uuteen, kivaan päivään. Pisteenä ii:n päälle käytiin vielä hoitokoiran kanssa viiden kilometrin taaperrus pimeällä pururadalla. Ihana olo.

Kahvakuulavalmennus ei oo ottanut tuulta alleen, eli varmaan se kortin hommaaminen on sitten edessä. Hirvittää kyllä taas se ensimmäisen jumpan jälkeinen tuska. Huh. :D No, onneksi se on vaan se kerta kun kunnolla hapottaa. Toisaalta se on niin helppoa siellä, kun menee vaan sinne tiettynä aikana ja tekee niinkun toiset käskee ja lähtee kotiin...! Sitten kun alkuun pääsee. Vaikka onhan se ikävästi kelloon sidonnaista.

Kiertopäiviä en ole laskenut. Jihuu!! Ja voin kertoa, että tuntui mahtavalta keskittyä rakkaan kanssa olennaiseen. Pitkästä aikaa siis oikeasti nautin siellä makuuhuoneen puolella. Tätä lisää... ;)

Koska olen erittäin pahasti kiusauksien uhri ja itsekurini on luokkaa nolla, kävin taas aamulla puntarilla. Sehän haistetteli päin naamaa!! Eli paino tänä aamuna oli 99,9kg, kilo enemmän kuin eilen. Melkein nauratti, pakko myöntää. Sen jälkeen otin niskaperseotteen siitä kapineesta ja vein sen kellariin häkkivarastoon. Näytin sille vuorostani keskisormea lähtiessäni ja kerroin, että ei tule ikävä.

Sovin tuosta puntarin poistamisesta varastoon jo eilen mieheni kanssa. Oli sille ihan ok. Sopii käydä siellä tarkastamassa painonsa, jos tarve tulee. Aika jännittävää tämä kyllä! Jos sitä tosiaan vihdoin osaisi keskittyä olennaiseen. Itsensä kunnostamiseen.

Tuo nousuhan johtuu nyt ihan tosiaan vaan tuosta treenistä ja siitä, että reidet on jonkin verran tukossa jo tuosta pienestä kuulailusta. Eiliset ruokailut siis oli maltilliset ja korkeintaan tomaattikeiton suolaisuus on lisäselityksenä. Ei syöpöttely. Koiran kanssa aamulenkki meinas olla mielenkiintoinen näillä jaloilla. Täähän ei oo mitään verrattuna siihen, kun aloitin ohjatut jumpat viime syksynä. Taisin käydä ensimmäiseksi kahvakuulassa ja sen jälkeen olin niin jumissa, että kahtena yönä heräsin aina, kun vähänkin liikahdin kun lihakset oli niin kipeät. Että sen puoleen tämä aloitus on hyvä myös jatkoa ajatellen. Tauko ollut kuitenkin niin pitkä, että reippaalla aloituksella nuo unettomat yöt ois taas edessä. Tuolla valmennuksella alku on rauhallinen ja porrastetusti tehoja nostellaan. Toisaalta olisi myös kivempi mennä muutenkin niihin ohjattuihin, jos ei olisi niin rapakuntoinen taas, että aloittaisi nollista. Että eiköhän tällä mennä nyt muutama viikko..!

Tää blogi muuttu nyt aika täysin tässä matkan varrella jo. Aikaisemmin laihdutusta ja vauvahaaveita ja nyt ei kumpaakaan niistä...! Mutta näin on parempi. Tyyni olo jatkuu...

Eilen oli hyvä päivä ja tänään on ollut hyvä päivä! Myönnän kyllä, että sorruin aamulla puntarille (joka näytti 98,9kg!) mutta muuten menny suunnitelmien mukaan. Tänään tein vihdoin sen kuntotestin, joka piti tehä jo ajat sitten... Ja tulokset kirjaan tänne niin on sitten helppoa tarkistaa jos tuo lappu hukkuu. Samalla tein ekan kahvakuulatreenin ja en tiiä vaikka tosta innostuisikin. Huominen treeni ainakin näytti kivalta. Saas nähä. Jos intaannun tuosta ni hommaan sen jumppakortin sitten vasta kuuden viikon päästä. Noita ennen kävin vielä lämmittelylenkin koiran kanssa tuolla ihana viileässä syysillassa. Ihanan tyyni olo pitkästä aikaa!

Paikoin on tuo paino edelleen pyörinyt mielessä, se on tässä varmasti se hankalin osuus kuitenkin. Laihduttamattomuus!! Niinkuin tuo aamuinen puntarireissukin osoitti. Täytyy tehdä töitä itsensä kanssa, että pääsisi oikeasti niistä laihdutusajatuksista ja aikataulutavotteista. Ehkä kun on ikänsä laihduttanut niin vaikeaa se on. Oon ennenkin ollut tässä pisteessä ja sitten yrittänyt ja yrittänyt, mutta... Täytyy sanoa miehelle että nyt se puntari menee oikeasti sinne kaappiin. Kaivakoon sen sieltä jos haluaa omaa painoaan tarkistella. Toisaalta helpointa ois viedä se kokonaan pois tästä kämpästä. Aika suuri kiusaus se nimittäin on etsiä kaapista kun on heikko hetki. No, katsellaan.

Kuntotestin tulokset:

Punnerrukset 22kpl minuutissa (keskitaso)

Vatsat 0kpl minuutissa (hyvin heikko) :(

Kyykyt 28kpl minuutissa (heikko)

Askellus 85kpl kolmessa minuutissa (keskitaso)

Yhteen lasketut pisteet 9 pistettä (pisteytetty valmennuksessa), keskitaso

Olisihan tuo onneksi voinut huonomminkin mennä, mutta roimasti on parannettavaa. Etenkin noissa vatsoissa.. Huoh.

Noniin. Päätös syntyi tänään. Seuraavan kerran puntarissa käyn kuukauden päästä 25.11. jos silloinkaan. Siihen asti (ja sen jälkeen!!!) keskityn terveelliseen syömiseen ja liikuntaan. Suunnittelin taas salijäsenyyden hankkimista. Mulla oli yhteensä vuoden jäsenyys, mutta kesän korvalla käyminen jäi. Ja oikeastaan aika pitkään ennen vihkimistä, koska turhauduin, kun liikkuessa ei paino laskenut. Nythän tuokin ongelma olisi poissuljettu kun jätän sen puntarin tuijottelun. Toisaalta ahdistaa mennä sinne jumppiin ja salille taas neljä kiloa läskimpänä kun viime syksynä. Mutta toisaalta enpä itsekään todennäkösesti huomaa toisten lihomista tai laihtumista siellä, ellei muutos oo ihan älytön, niin jospa muutkaan ei mun. Ja mitä väliä sillä oikeastaan on? Ajatelkoot mitä ajattelee. Enpä voi asialle nyt tähän hätään mitään ja typeräähän salille ja jumppaan menoa ois lykätä sen takia että on läski. Looginen ajattelu kunniaan...

Vauvahommelit laitetaan nyt jäihin. En jaksa ressata ja pettyä joka kerta ja tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei meiän maailma kaadu vaikkei tulis vauvaa ollenkaan. Ei nyt tietenkään enää mitään ehkäisyjä tähän oteta, mutta en mitään ovulaatiota testaile tai kyttäile kiertoja. Voidaan heilutella peittoja ihan vaan heiluttelun ilosta. Hihi.

Ruokapuolelle jatkan vhh:lla edelleen. Koska tuntuu, etten aivan täysin tän ahimishäiriön vuoksi pysty sitä noudattamaan, niin rasvalla en hirveesti meinaa lotrata mut sitäkin tietysti sopivassa suhteessa syön. VIrallisterveelliselle linjalle palaaminen ei taida olla edes mahdollista enää, sillä olot ja sokerit ei sitä salli. Esimerkiks perunamuussi saa niin hirveän olon tai kinkkukiusaus tai jotkut pastaruoat, ettei se taida olla vaihtoehto. Mittasin joskus töissä lounasruokalan jäljiltä sokeriksi 10,1. Olo oli sillon ihan järkyttävä, tärisytti ja päässä humisi ja olo oli epätodellinen. Ja ateriana tais olla jopa joku kasvissosekeitto ja sämpylä jne., ettei ollut edes ihan pahimmasta päästä. Sen jälkeen oon satunnaisesti seuraillut sokereita, on olleet ihan ok. Joskus paastoarvo hieman päälle kuusi, mutta aterianjälkeiset ollut hyvät. Ja nuo paastotki nyt olleet paremmat kun on jättänyt hiilarit vähemmälle. Ja tosiaan noita olojakaan ei ole samalla tavalla ollu. Huomannu jopa, että viljoista ja perunasta tulevat hiilarit tosiaan pahempia kuin ihan sokeri! Tosin ei sokeristakaan hyvä olo tule... Labrakokeissa, jotka otettu puoltoista vuotta sitten suunnilleen, oli paastot ja pitkäsokerit vielä normaalilla tasolla, eli vaikka nyt kävisin labroissa ja ois nousseetkin arvot ni todennäköisesti ruokavaliohoitosena tuliskin diagnoosi. Myös kolesteroliarvot ymym. oli ok. Että niiden puolesta olis vielä toivoa. Verenpaineetkin normalisoituneet kun tuo stressaava työ loppui ja vhh:lla ei nesteet sillai kerry. 115/78 ja pulssi 62 tais olla viime mittauksessa. Huh. Mutta tosiaan, jos elintavat jatkuu huonoina ni diabetes on todennäköisemmin edessä!! Sen kun muistais vaan ja sillä olis joku merkitys tässä ahmimishäiriöisessä päässä. On tää vaan surullista.

Mutta näillä eväillä ja avoimin mielin jatkuu projektini "Huolehdi oman elämäsi tärkeimmästä ja rakkaimmasta ihmisestä!" Mieli on oikeasti ihan valoisa kun on itselleen tehnyt nuo perusasiat selväksi. Huh. Ja yritän tosiaankin ajatella niin, että olen hyvä ja ihana juuri tällaisena. Oonhan sentään minä. Aika mahtityyppi. Ja oon ansainnut terveellistä ruokaa ja liikuntaa ja hyvää oloa! Että niin.