Kyllähän tää elämä on tosiaan mennyt tunteiden ja haaveiden suhteen aikamoista vuoristorataa, enkä ole oikein osannut keskittyä mihinkään. Suuresta pelosta tiputtelun ja menkkojen alkamisesta alkuviikolla haaveisiin siitä, miten kerrottaisiin sukulaisille ja muille tulevasta perheenlisäyksestä. En enää yhtään ihmettele, jos nyt en ole viimeiseen muutamaan kuukauteen enää ihmetellytkään, miksi näitä päiviä kutsutaan juuri piinapäiviksi. Yöt on pahimpia. En saa oikein iltaisin unta kun ajatukset pyörii päässä ja surffailen sitten vauva- ja raskausblogeja. Tällöin useimmiten tulee se fiilis, että tuskin meitä, tai etenkään MINUA voisi tuollainen onni koskettaa. Positiivinen raskaustesti? Minulle? Mietin sitä tunnetta mitä siitä seuraisi ja fiilistä kun saisin miehelle sanoa, että onnistuttiin. Se varmaan kauhistuisi. :D Nähdäpä ilme hänenkin kasvoillaan.

Toisaalta tuntuu niin karulta ajatella sitä fiilistä, että menkat todella alkaisi tiistaina. Kerrankin olin oikeasti jo hieman enemmän uskaltanut toivoa... En ole kenellekään puhunut tuosta mahdollisesta kiinnittymisvuodosta. Eräälle ystävälle manasin piinailua, mutten sanonut miksi nyt piinailisin enemmän kuin normaalisti. Nämä fiilarit käyn nyt jostain syystä mieluummin täysin yksin. Miehellekin kertoisin mieluummin vasta sitten sen positiivisen testin jälkeen. Ei oikein puhuta tuosta vauva-asiasta sen kummemmin keskenämme. Miehelle ollut hieman hankalasti sulateltava tuo lapsiasia, joskus kun puhuttu niin sanonut, ettei tule varmaan koskaan olemaan "valmis". Olen kyllä lohduttanut, ettei siihen kukaan voi valmistautua tai oikeasti olla valmis.. Mutta en siis ole halunnut sitä hänelle sen ihmeellisemmin tyrkyttää. On kuitenkin ollut tekemisessä tosiaan mukana, eli toiveita hänelläkin kuitenkin on ja yhteisestä päätöksestä tässä kuitenkin on kyse... No, vain aika näyttää. Oireita ei tosiaan sen kummemin ole ollut, hieman alavatsaa nippailee, muttei erityisen paljon enempää kuin aikasemminkaan.

Yritän tosiaan täyttää päiväni tekemisellä ja ystävillä. Tänään heräsin tuota uniongelmaa ajatellen jo näin ajoissa, jospa se auttaisi nukahtamaan paremmin illalla. Mies eilen leikillään heitti, että mun ois herättävä aamulla jo ennen häntä kahvia keittämään ja sitten siivoamaan ja hyvä vaimohan tekee työtä käskettyä! Tein aamupalaleivätkin valmiiksi, samoin eväsleivät... Kohta alettava vähän järjestelelmään paikkoja. Aamupäivästä sitten lähden ystävää tapaamaan. Sairastaa flunssaa kotona, niin menen viihdyttämään häntä! Illemmalla sitten varmaan vielä kummipoikaa tapaamaan.

Painonpudotusta en nyt ole osannut ajatella lainkaan. Pyrkinyt kyllä syömään vähähiilihydraattisesti, mutta nyt parina yönä olen syönyt leipää, sillä olen ajatellut sen auttavan unen tuloa. No mainittavaa hyötyä ei siitä ole ollut, niin ensi yönä en siihen enää sorru, vaikkei uni tulisikaan. Käytävä hörppäämässä sitten vaikka lasi vettä tai jotain...

No, nyt päivän touhuihin!