Eli tänään ne menkat kurvas paikalle sitten. Ihmettelin jo aamulla, kun tuo tiputtelu oli sen verran runsaanlaista, että mitäs nyt. Laitoin sitten kupin ja päivällä olikin jo sellaset kivut, että arvelin, ettei tosiaan oo enää tiputtelusta kyse. Tyhjennysreissu sitten paljasti, että oikeassa olin. Uuteen kiertoon siis! Tää kierto jäi siis vain 24 päivän pituiseksi. Outoa. Toisaalta tuo ovulaatiokin siis tuli kaksi päivää oletettu aikaisemmin. Ehkä tästä voidaan päätellä jotain ensi kierrossa jos päätän testailla ovulaation ja sen bongaankin. Oon vielä hieman kahen vaiheilla. Toisaalta tekis mieli taas tauottaa yrittäminen kun turhauttaa, mutta toisaalta tuskin sitä yrittämättäkään raskautuu. Tiedä häntä. Tulevina päivinä selviää sitten fiilarit.

Huomenna lähetään mökille kahestaan ja päätin, että keskityn nyt vaan nauttimaan tosta miehestäni ja ihan siitä kahdestaan olemisesta. Mökkireissun jälkeen aloitan sitten kahvakuulatreenit nettivalmennuksessa ja ruokavaliota jatkan entiseen tapaan, ehkä hieman nettivalmennusta mukaillen. Katsotaan sitten, alkaisko tulosta tulemaan. Mökillä en varmaan jaksa mietiskellä eväitä nyt. Pyrin vaan kohtuuteen ja siihen, ettei ois koko ajan ihan turvonnut ja pöhö olo! Ja nautin syyspäivien touhuilusta ja saunomisesta. Ties vaikka pari alkoholijuomaakin maistellaan ja pelaillaan korttia... Ainakin parin päivän radiohiljaisuus siis tiedossa...! Nyt unille, että jaksaa huomenna herätä tavaroita pakkailemaan.