Blogin tarkoituksena on olla tukena löytämässä sitä hyvää oloa, joka elämän tavoitteena on ollut jo pitkään. Keinoina sen saavuttamiseksi ovat vähähiilihydraattinen ruokavalio sekä hyvän mielen liikunta. Esteenä tavoitteelle lievä ahimishäiriö ja tunnesyöppöys. Matkana tästä tulee jälleen mielenkiintoinen ja vaikea, mutta toivon, että tämä blogi toimisi välineenä tunteiden kanavoimisessa ja selkeyttämisessä. Painoa tällä hetkellä 100,8kg eli liikaa. Myös vauvahaaveet siivittävät blogia, sillä vaikuttaa siltä, ettei omaa nyyttiä tule ainakaan, jos en painoa saa pois. Yritystä nyt enemmän tai vähemmän viime vuoden joulukuusta. Motivaattoreita siis riittää, suurimpina tuon vauvahaaveen lisäksi itsensä arvostus ihmisenä ja hyvä olo sekä terveys.

Pyrin pitämään asenteen ja mielen positiivisena, sillä olen huomannut asenteella olevan suuri vaikutus omaan olemiseen. Yllättäväähän se ei sinällään ole... Lähden siis jälleen tähän matkaan positiivisella otteella ja pyrin unohtamaan aiemmat epäonnistumiset täysin, yritän vain niistä ottaa oppia. Matkaa yritän tehdä hiljalleen ja realistisella asenteella. Tästä se lähtee! :)